Saavu, kuulas aamunkoitto


Uusi

Saavu, kuulas aamunkoitto


Varastossa alkaen 2.7.2018

22,00
Hinta sisältää ALV:n ja tilaukseen lisätään toimituskulut

Levy ilmestyy herättäjäjuhlille. Ennakkotilaukset puh. (06) 433 5700 tai kati.leskela@h-y.fi.

Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro kokoaa yhteen eri-ikäisiä laulajia eri puolilta maata. Rakkaus Siionin virsiin ja kuorolauluun yhdistää nuoria ja vanhoja ääniä, jotka sulautuvat kuoron riveissä harvinaisen kauniiksi samettiseksi soinniksi. Syksystä 2009 lähtien kuoroa on johtanut pastori ja kanttori Samuli Korkalainen, jonka kausi kuoron johtajana päättyy tämän äänitteen julkaisemiseen.

Heränneiden elävän veisuuperinteen mukaisesti levyn ohjelmisto sisältää niin sävelmiltään, sanoiltaan kuin sovituksiltaan sekä uutta että vanhaa.

Kaikki äänitteen virret ovat Siionin virsien vuonna 2017 käyttöön otetusta laitoksesta. Heränneiden virsikokoelman kolmannessa uudistuksessa virsien kielellistä ja teologista ilmaisua tuotiin nykyaikaan, kokoelmaa tiivistettiin ja siihen lisättiin joitakin uusia virsiä. Sävelmissä suosittiin kansantoisintoja ja pyrittiin nuottikuviin, jotka tukevat heränneille tyypillistä säestyksetöntä veisuutapaa.

Äänitteen virret on valittu ilmentämään uudistettujen Siionin virsien erityispiirteitä. Joukossa on uusia ja uudistettuja tekstejä, nykyiseen laitokseen otettuja toisintosävelmiä, mutta myös virsiä, joiden teksti ja sävelmä pysyivät muuttamattomina.

Kuuntele virsi Herraa hyvää kiittäkää, joka on videoitu levyn äänitysviikonloppuna Ylistaron kirkossa.

 

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Äänitteet, Etusivu